antti

 



Nato ottaa käyttöön oululaisen sykemittarin

 

Oululaisen Spektikor Oy:n kehittämä EKG-ilmaisin on tarkoitettu hoitoalan ammattilaisten käyttöön helpottamaan työtä ensihoito- ja seurantatehtävissä. Spektikorin laite ilmaisee potilaan sykkeen valolla, joten sykettä voidaan seurata etäältä ilman potilaan fyysistä tunnustelua ja keskeyttämättä käynnissä olevaa hoitotoimenpidettä. Laitteen ensimmäisiä suuria tilaajia ovat Suomen Puolustusvoimat sekä puolustusliitto Nato.
Koska kyseessä on lääkintälaitedirektiivin alainen tuote, sen suunnittelu oli tavallista vaativampi projekti. Spektikor Oy valitsi suunnittelukumppanikseen Lewel Group Finland Oy:n, jolla oli suunnitteluun vaadittava osaaminen ja laatujärjestelmä ISO13485. Myyntijohtaja Kari Auranaho kertoo, että yhtiön panostukset terveysteknologiaan ovat nyt alkaneet kantaa hedelmää. – Esimerkiksi IEC60601-standardi oli tarpeen sykemittarin suunnittelussa ja toteutuksessa, ja IEC62304-standardia tarvittiin laitteen ohjelmistokehityksessä, Auranaho sanoo. – Kyseessä on lääkintälaitedirektiivin IIb-luokan laite. Se tarkoittaa että laitteen väärä toiminta voi aiheuttaa potilaan kuoleman. Suunnittelija ei saa tehdä virheitä.
Alkuvaiheessa sykemittaria olivat kehittämisessä olivat mukana muun muassa Oulun yliopistollinen sairaala ja Puolustusvoimat. Kun laitteen hyödyt oli selvitetty, Spektikorille tuli kova kiire saada laite innovaatiovaiheesta valmiiksi tuotteeksi – ja markkinoille. – Projekti starttasi todella vauhdikkaasti. Saimme asiakkaalta kehuja nopeasta reagoinnista ja joustavuudesta, Kari Auranaho kertoo. – Me vastasimme laite- ja ohjelmistosuunnittelusta sekä testauksesta. Lopputulos on hieno – tästä voi olla tosissaan ylpeä, Auranaho myhäilee. – Ja tällä hetkellä näyttää, että tälle löytyy maailmalta kysyntää.
Spektikorin toimitusjohtaja Kari Kivistö vahvistaa Auranahon arvion. – Lewelin asiantuntemus oli tärkeä osa prosessiamme, jonka lopputuloksena syntyi hienosti toimiva tuote. Suunnitteluyhteistyö Lewelin kanssa oli meille selvästi paras vaihtoehto.

Lisätietoja Spektikorin ja Naton yhteistyöstä.

Lisätietoja Lewel Groupin investoinneista terveysteknologiaan.

Julkaistu 16.9.2013